Kävipä tässä päivänä eräänä niin, että V:n muovailuvahat olivat muuttuneet isoksi ruskeaksi möykyksi. Ei muuta kuin luottomuovailuvahakauppaan eli Tigerille hakemaan uutta ämpäriä. Mutta eihän siellä ollut sitä! Eikä kuulemma edes keskusvarastolla Tanskassa.
Ajattelin hoitaa homman kotiin muutamaa päivää myöhemmin Prismassa. Kädessäni oli jo muutaman euron hintainen perusmuovailuvahapaketti, kun katseeni kiinnittyi isoon boksiin, jonka kyljessä luvattiin, ettei tuotteesta tule sotkua. Todellakin, tätä kineettistä hiekkaa pystyisi muovailemaan, veistämään ja pinoamaan, se ei kuivuisi eikä sotkisi. Ehkä 20 euroa on pieni hinta tästä, ajattelin. Se Tigerin vaha kun kovettuu ja rapisee lattialle ja koiran perkeleet syövät sitä.
Kotiin päästyä laitoin lapsen muovailemaan ja aloin purkaa kauppakasseja. Jumalauta (anteeksi kielenkäyttöni), miltä keittiö näytti hetkeä myöhemmin! Lapsi oli yltä päästä hiekassa ja koko keittiö näytti siltä, että joku olisi heittänyt ilmaan pari desiä iloisen kirjavaa hiekkalaatikkohiekkaa. Mitä hittoa - luin sittenkin käyttöohjeet. Hiekkaa käskettiin muovata ensin pari minuuttia kädessä ja se saavuttaisi lopullisen rakenteensa. Lopputulemana lapsen ja keittiön lisäksi myös minä olin ihan hiekassa.
Tigerin muovailuvaha ehkä vähän kuivuu ja murenee, mutta sen jälkeen ei sentään tarvitse imuroida keittiötä.
Kertokaa hei kanssamutsit, mikä on paras muovailuvaha? Ja onko se paljon meuhkattu kineettinen hiekka näin prseestä, vai sattuiko käteeni vain piraattiversio kyseisestä innovaatiosta?