Pavlova, tuo heinäkuisen kesäpäivän superherkku ei ole edes vaikea tehdä. Jos osaa erotella kanamunan valkuaiset keltuaisista, on jo pitkällä. Tällä ohjeella tulee pienempi kakku, kuin tavallisesti pavlovan ohjeilla. Kakku ei tykkää yhtään jääkaappiin joutumisesta ja tästäkin kakusta riittää 4-5 syöjälle. Isommalle porukalle kannattaa siis tuplata ohje.
Ihmettelin pitkään, miksi marenkini ruskistuu uunissa. Syyksi selvisi liian kova paistolämpötila. Laskin asteita ja pidensin aikaa - ja kas, marenki on täydellisen valkoinen.
Ainekset:
2 munaa
1 1/4 dl sokeria
1 tl perunajauhoja
1 tl sitruunamehua
Päälle:
2 dl kermaa, vaniljasokeria
mansikoita, mustikoita, vadelmia, mintunlehtiä...
aavistus tomusokeria
Erottele valkuaiset ja keltuaiset toisistaan. Jälkimmäiset voi vaikka paistaa aamiaisella seuraavana päivänä. Laita valkuaiset kulhoon ja vatkaa kunnon vaahdoksi. Lisää sokeri pienissä erissä ja jatka vatkaamista. Sekoita lopuksi taikinaan perunajauhot ja tomusokeri. Vaahto on valmista, kun siitä muodostuvat huiput ovat teräviä, eikä se putoa ylösalaisin käännetystä kulhosta.
Muotoile marenkimassasta ympyrä leivinpaperilla vuoratulle pellille. Nostele lusikalla reunoja vähän korkeammaksi kuin pohjaa.
Paista 100 asteessa kaksi tuntia ja sen jälkeen vielä noin 70 asteessa puolisentoista tuntia.
Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen kakun kasaamista ja tarjoa kakku heti kasaamisen jälkeen. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta vaniljasokerilla ja lusikoi marenkipohjan päälle. Koristele tuoreilla marjoilla ja mintunlehdillä. Ripauta päälle tomusokeria.